Kuuntelimme illalla ennen nukkumaanmenoa Pieni Sydän-laulukuoron levyä. Laulut on levylle hyvin valittu ja sanoitukset saivat minut ajattelemaan, muistelemaan ja herkistymään. Itkin. Pikkusiskon jo nukkuessa ja huomion siis kiinnittyessä tarkemmin muualle kuin siskoon poika varmastikin huomasi tämän joten halusin selittää hänelle tilanteen, jotta hän ei huolestuisi. Poikani on nimittäin erittäin huolehtivainen, mitä ihailen hänessä suuresti, joskaan en itsekään ole niitä välinpitämättömimpiä ihmisiä. En halua pikkuiseni koskaan huolestuvan tai huolehtivan minusta tarpeettomasti koska mielestäni tärkein tehtäväni on olla hänen äitinsä ja tehdä hänen olonsa turvalliseksi aivan kaikissa tilanteissa. Nyt kun hän on pieni kulta ja sittenkin kun hän on vanhempi, aikuisenakin. Minulle hän on aina sama ihana kulta, jota haluan suojella maailman pahuudelta, joskin ymmärrän, ettei se ole mahdollista enkä halua sulkea häneltä ovia, vain avata niitä turvallisesti ja saatellen. Vaikkakin tunnen pelkoa häntä maailmassa vaanivista vaaroista. Muistan erään ala-asteeni rehtorin puheen kevätjuhlassa. Puhe oli tarkoitettu kuudesluokkalaisille ja siinä puhuttiin kauniisti ja koskettavasti junanvaunuista, joissa lukee puheen mukaan muistaakseni teksti "saattaen vaihdettava". Hiljaa paikallaan istuminenkin - saati kuunteleminen voi olla joillekin vaikeaa, itse osasin tuon taidon. Kuulin ja muistan puheesta minulle tärkeimmän kohdan ja muistan tunnelman jossa ei voinut täysin olla varma kiiluiko rehtorin silmäkulmassa kyynel. Kuunteleminen on tärkeä taito. Kuuleminen on asia erikseen. Kirjoitan niistä joskus vielä lisääkin, sillä olen miettinyt niitä viime päivinä paljon ja opettanut myös pojalleni, miettien samalla miten minun itseni tulisi toimia, jotta kelpaisin itselleni. Toivon, että poikani voi myös kuulla ja muistaa arvostaen. Ainakin edes osan siitä ohjeiden ja neuvojen tulvasta mitä häneen kylvän. Toivon että en huuda tuuleen varoittaessani häntä mutta toivon myös etten ohjaa häntä liikaa, että hän saisi käyttää uskomatonta mielikuvitustaan ja luovuuttaan. Ihailen niitä hänessä ja vaikka kuinka se kuulostaisi kliseeltä, opin häneltä paljon, ja vielä enemmän saan häneltä muistutuksia siitä, mikä on tärkeintä ja kuinka ollaan tulematta liian vakavaksi. Leikkimällä. Kerron teille Onnista, aivan kuten A.A. Milne Nalle Puhista. Onni on poikani uninalle, Onni Puh, kastettukin harjoitellessa pikkusiskon ristiäisiä harjoitellessa Onni Veli Sitruunaksi, rakas pesukoneessakin pyörinyt erittäin halatun ja hipsutetun näköinen nallukka joka joskus toimii poikani toisena minänä, "äänenä", ottaa tehdyt kielletyt teot niskoilleen ja tuo turvaa niin tuttuihin kuin vieraanpiinkin tilanteisiin. Onni on ystävä, jota saa huomioida silloinkin kun poika kieltää huomaamasta häntä testatakseen tykkäänkö hänestä varmasti, aina ja joka tilanteessa, jolloin Onnin huomioiminen tuottaa saman lopputuloksen kuin pojan huomioiminen. Murjotus lakkaa ja päästään taas neuvottelemaan pelisäännöistä. Lisäksi se on turvan tuoja eli viralliselta nimeltään transitio objekti (transitio=siirtymä, objekti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Objekti) joka kulkee mukana niin päiväkodissa kuin yökyläreissuillakin. Lopuksi vielä se tärkein. Kuunnellessamme Pieni Sydän-levyä kerroin pojalleni että itken koska joskus itkettää koska on iloinen. Tähän poikani vastasi äänensävyllä jota on vaikea kuvailla, mutta voisin väittää että se oli jotain tuhahduksen ja tokaisun välimaastosta. "Tuota ei Onni kyllä usko!".