Järjestelen, siivoan, pesen pyykkiä, suihkutan lapsia (perhesuihku! on poikani uusi ihastus ja se täytyy joko huudahtaa ihastuneesti tai laulaa lällättämällä). Leijailin jo neljä kuukautta hormoonipilvessä onnellisena värittäen koko asunnon vaaleanpunaiseksi verhoilla, peitoilla, hengareilla ja vaatteilla, niin omillani, poikani, kuin tyttönikin. Ja tässä vaiheessa pitää jo kertoa, että poikani vaatteet ovat tämän hetken muodin mukaisia poikien vaatteita, jotka hän mielellään pukee pikkusiskon syntymän kunniaksi. Vaaleanpunainen kravattikin ostettiin ristiäisiin, joita varten nyt huomaan ostaneeni myös vaaleanpunaisen muoviastiaston, mukeineen ja lautasineen, tosin ilman lusikoita ja perusteiluina tulevat puolivuotispäivät ja yksivuotispäivät. Lisäksi meiltä löytyy pinkit matkarattaat ja kuusi kappaletta vaaleanpunaisia tabletteja. Kaikessa tässä olin silti, uskokaa tai älkää, hillitty ja rauhallinen. Ei liene silti jäävän epäselväksi että tyttöhän sielä tuli! Suurimman osan raskaudesta odotin poikaa. Sairaalassa 17 viikolla puhuin mielessäni pojista. Noin reiulu kuukausi ennen laskettua aikaa vasta tuijotin tiukasti kuvastosta Hello Kitty-vaatteita jolloin sain jo kuulla läheisiltä kommentteja, pientä toppuuttelua. Että jospa se onkin poika.  Mitään tietoa minulla ei siitä ollut etukäteen, mutta olin silti todella varma. Aivan kuten ensimmäistä lastani odottaessanikin. Tuolloin tosin läheltäkin kuului saman suuntaisia kommentteja. Tytölle oli kuitenkin nimi valmiina, niinkuin tällä kertaa myös pojalle.

Monta päivää on mennyt kelaillessa asioita. Vanhoja juttuja pitää selvitellä päässä ja käsitellä niin kauan, että ne voi siirtää menneisyyteen ja keskittyä tähän päivään. Silti olen ollut lasten kanssa koko ajan ja suunnitellut, olen vain sulkenut ulos paljon muuta, jonka koen nyt tarpeettomaksi. Television tilalle on tullut enemmän musiikkia, joskin olemme katsoneet pojan kanssa hänen valitsemiaan ohjelmia yhden päivässä. Raja siis siinä ja kellossa myös. Sekä todella monessa muussa asiassa. Pysäytän hänet joka kerta kun näen, että hän ei kuuntele ja pidättäydyn huutamisesta tai äänen korottamisesta. Lisäksi olen vähentänyt toistoja. Jos käsky ei tehoa, tulee jäähy ja jokaisesta vastaan huutamisesta saa rankkarin. Päivä ilman jäätelöä. (Jota tosin emme syö tarkennukseksi muutenkaan joka päivä, mutta tätä poika ei ole vielä huomannut, eikä tarkoitus ole huijata tai kiristää vain opettaa käyttäytymään) Olen huomannut tämän toimivan. Poika on sisäistänyt kuuntelemisen, tai vähintäänkin tottelee pysähtymisen ja silmiin katsomisen muodossa. Jos saan "tiukan linjan" pitämään nyt, on meillä helpompaa kun tyttäreni lähtee liikkumaan ja pojalle todella avartuu millainen söpöli sieltä masusta tulikaan hänen huomionsa jakamaan. 

Mustasukkaisuutta oli tänään ensimmäisen kerran ihan oikeasti tai sitten en ole sitä aiemmin nähnyt. Luultavasti se johtuu myös siitä, että olen sulkenut muut asiat ympäriltäni pois ja huomaan sen paremmin, mutta myös siksi, että huomion poikaa oikein korostetusti kaksi päivää aivan tarkoituksella. Opetteluahan tämä on kenelle vaan ja peilistä katsoo vain minä itse, yksin. Se ei tunnu pahalta. Ei oikeastaan edes silloin kun nään ystäväni perheen, jossa tilanne on muuten sama, mutta lasten isä asuu heidän kanssaan. Olen jo aikoja sitten tehnyt valinnan ettei aikomuksenani ole olla katkera tai vihainen. Negatiiviset tunteet tekevät pahaa niin minulle kuin lapsilleni sekä muille ympärilläni. Pyrin vapauttamaan itseni mahdollisimman monesta syyllisyydestä, joka on kumma sisäänrakennettu tunne minussa. Monta kertaa turha syyllisyys aiheuttaa epäluuloja niin parisuhteessa, kuin muissakin suhteissa, koska vastapuoli ei osaa tunnistaa mistä syyllisyys johtuu ja tämä aiheuttaa aivan turhia väärinkäsityksiä. Tämä ei kuitenkaan ole pohjimmainen syy, miksi syyllisyydestä haluan eroon. Aivan selkein syy on että se on negatiivinen tunne, enkä ole tehnyt kovinkaan paljoa pahaa. Tai sitten omatuntoni muistuttaa minua käsittelemättömistä asioista, joita nyt täytyy käsitellä ja selvittää. Omassa päässäni, paperilla, koneella, mutta mieluiten myös ihmisten kanssa, jos niihin nyt liittyy ihmisiä edes tai tämä on mahdollista. 

Salille on myös päästävä pian, sillä hartiat jumiutuvat äkkiä ja vauvakin on alkanut painaa, niin että varmasti lihakset kehittyvät käsissä ja kivut niskoissa, jos en liiku. Mutta minähän liikun. Ongelma -> Pohdinta -> Ratkaisu -> Toiminta -> uuden ongelman kehittäminen


Otsikon muodossa pikkuhiljaa englanniksi.
Hiljaa hyvä tulee. 
Can`t believe my self saying those words and I don`t have courage to say them out loud because I know that one of my mirrors would remind me of it when I´m week. Okay I do recognise that it`s done with love and hoping that I would remember to be me. I am thankful of it, I sure am.